Hysse alkaa saada iän karttuessa koiramaisia elkeitä. Kun Hyssen viuhkan nakkaa johonkin sohvan taakse tai kauas, Hysse noutaa sen ja tuo kiltisti takaisin, että leikki voi jatkua.

Hyvä poika!

Vaikka haluamme toki, että Hysse on turvassa, Hysse ei saa tällaistakaan lahjaksi.

Hyssen ylivoimainen suosikkilelu on ollut jouluna saatu onkivavan ja höyhenpinkan yhdistelmä. On helppo kuvitella, että kissan vaistot sanovat, että se on lintu.

Koska Hysse pistäisi sen palasiksi, jos saisi kiinni, olemme säilyttäneet sitä CD-kaapin päällä. Kaapin katto on noin meikäläisen silmien korkeudella, eli noin 165 sentissä. Hysse ei hyppää vielä niin korkealle.

Kun palasimme saunasta, eteisessä oli syyttömän näköinen kissa, kasa irtonaisia höyheniä ja onkivapa.

Roikale oli oivaltanut, että voi käyttää meikäläisen työtuolin selkänojaa ponnahduslautana. Siltä varalta, ettei homma tullut selväksi, Hysse näytti saman tempun vielä kahteen kertaan – toisen niistä tätä artikkelia kirjoittaessa.

Nyt onkivapa on kirjahyllyn päällä, joka toistaiseksi on ollut turvallinen paikka.

Viimeisen viikon-pari Hysse on aina ohi mennessään tullut tuijottamaan vierestä ja puhunut pitkiä lauseita äänekkäästi ja tämän jälkeen lähtenyt turhautuneena menemään.

”Meow! Maauumooouur, hello, miiiii! Meeeooo!”

En osaa puhua kittahia ja Hysseltä ei suomi, ruotsi, saksa eikä englantikaan suju, niin en pysty sanomaan, mistä on kysymys. Veikkaisin, että kyseessä on jonkinlainen pyyntö, että pitäisi hoitaa sopivanikäinen tyttökissa paikalle.

Oudointa tässä on se, että kun minä tulen kotiin, se vain haukottelee ja heittäytyy rapsutettavaksi. Kun Saija tulee kotiin, alkaa kovaääninen ja pitkä puhe.