Kello on yhdeksän illalla. Flippi makaa tyytyväisenä divaanissa. Yhtään mitään ei tapahdu. Silti Flippi villiintyy, pyörähtää pari ympyrää, heittäytyy selälleen ja katsoo ympärilleen kuin olisi nähnyt aaveen.
On aika käydä tarpeilla. Koska Flippi on siisti eläin, se menee vessakaapissa olevaan kissanhiekkalaatikkoon tekemään tarpeensa. Kun kissanjätökset ovat pudonneet hiekkaan, pitää ne peittää.
Siisteyden perikuva Flippi yrittää peittää tuotoksiaan raapimalla kaapin seinää kolmekymmentä senttiä hiekan tasoa ylempää. Tämän jälkeen se kääntyy ympäri katsomaan, joko on skeidat peitossa. Yllätyksekseen se huomaa, ettei hiekkaa ole niin yhtään tullut peitoksi raapimisen tuloksena. Pitää siis yrittää kovempaa. Mielestään timanttisen päätelmän jälkeen Flippi päättää nousta laatikon reunalle kurottamaan ja kuopsuttaa ihan kaapin yläreunasta. Katse taaksepäin – eikä se kissanpapana näemmä vieläkään ollut peittynyt.
Järkeilykykynsä huipulla taisteleva kissaeläin päätyy siihen, että niitä ei vain yksinkertaisesti pysty peittämään ja lähtee kaapista tyytyväisenä ulos. Ulos lähdettyään Flippi tiedottaa äänekkäästi pariin kertaan maukaisemalla, että homma on hoidettu, koska tällaisista jutuista nyt vaan pitää kertoa koko taloudelle.
On alkuyö. Kuten monena yönä aiemminkin, Flippi loikkaa CD-kaapin päälle. Tämä egyptiläisestä muinaisesta kissasta vuosituhansien aikana evoluution hioma suuri metsästäjä kokee yllätyksen. Hänen persuksissaan roikkuu ja heiluu joku tai jokin! Mestästäjänvietit iskevät päälle ja metsästetään tätä uhkaa juosten kolinalla ympyrää kapean kaapin päällä. Pian käy ilmi, että tämä uhka hanurissa onkin oma häntä, ja Flippi rauhoittuu.
Rauhoittuminen kestää viisi minuuttia, kunnes uusi uhka ilmestyy peräpään ylle – olkoonkin, että muistuttaa yllättävän paljon edellistä uhkaa. Metsästäminen lähtee käyntiin. Jälleen käy ilmi, että kyseessä on oma häntä.
Joskus ihmisparka ei vaan pysty tulkitsemaan eläimen mielenliikkeitä. Millaisiakohan ovat olleet ne kissat, jotka ovat karsiutuneet evoluution saatossa, kun ovat vaan vähän liian hönttejä?
Tykkään, tykkään! 😀
Tosin Flippi on silleen oikeassa, että vaik uhka äsken olikin oma häntä, ei voi tietää, onko myös seuraava hyökkäys hännän hommia. Parempi tarkistaa!
TykkääTykkää
Niin tuttua, niin tuttua kolmen kissan taloudessa!
TykkääTykkää
Meillä myös kaavitaan seinästä jätteille peitettä ja joskus vahingossa onnistutaankin: aamulla löytyy sitten puoli rullaa vessapaperia kissanhiekkalaatikosta -___-
TykkääTykkää