Ihan on normaali sydän

Käytiin Flipin kanssa ultraäänessä, tai Flippi kävi ja minä kuuntelin mekkalaa odotushuoneessa. Kyseessähän oli siis varmistusluonteinen ultra, kissan ollessa hereillä. Kun Flippi taloon tullessaan sairasteli Giardiat ja yskät, niin kuvasivat siinä yhteydessä keuhkot ja sydämen syytä etsiessä ja totesivat silloin ensimmäisen kerran jotta on hieman isohko sydän kaverilla. Kastroinnin yhteydessä kuvaus uusittiin ja samalla otettiin verikoe (ilmeisen uusi laatuaan) josta ilmeni että jotkut arvot olivat hieman kohollaan. Kehoituksena oli tulla ultraan, jossa lekurit nyt siis kaksin kappelein mittailevat sydämen kokoa ja seinämien paksuuksia ultralla, kissan ollessa hereillä. No huutohan siitä tulee jos elävää kissaa väkisin yrittää pitää yhdessä asennossa. Toinen lekureista palautti tuppo sormessa kollin odotushuoneeseen.

No, ultrakuvat alla jos ne ketä kiinnostavat. Ihan oli normaalin rajoissa kaikki paksuudet sun muut ja lääkäri vain totesi että on mahdollista että raja-arvoissa on vielä tuunattavaa koska verikoe oli niin tuore laatuaan. Mietin hiljaa itsekseni että ettei vaan tullut ihan typerää asiakasta varten tuunattu testi, mutta pidin kuitenkin mölyt mahassani. Nyt vielä kotikontrollina tsekkaillaan onko hengitystiheys kollin nukkuessa säännöllinen (ON SE, LASKIN JO) ja käydään vielä puolen vuoden päästä uusintaultrassa (jota vakuutus EI korvaa, kiitos edellisten arvioiden), niin sitten saa riiviö terveen paperit.

Positiivisena puolena, kollipojan paino oli kasvanut noin kuukaudessa reilut 400 grammaa, totaalin ollessa nyt 3620 g! Aika äijä siitä vielä tulee.

Flipin ultrakuvat

3 vastausta artikkeliin “Ihan on normaali sydän

  1. Onpas outoa. Kaikki 😉 Mutta hyvä jos kaikki näyttää olevan kunnossa.Hmmmm…. Missä kävitte? Saga kävi Catvetissä rutiiniluontoisessa sydänultrassa HCM:n varalta ennen astutusta, ja silloin meidän tuhatjalkainen kyllä rauhoitettiin suosiolla, kun eihän siitä mitään olisi tullut muuten!

    Tykkää

  2. Felinassahan me käydään. Ja joo, loppu hyvin kaikki hyvin. Mutta kyllä sitä mieluusti sijoittaisi rahansa ja aikansa johonkin muuhun kuin lekurireissuihin.

    Tykkää

  3. Tosi hieno uutinen! Kurja tietysti maksaa siitä että heillä toleranssit ovat mitä ovat, mutta pääasia lienee, että Flippi on ihan kunnossa! Voisivat kyllä tuollaisessa tapauksessa tulla hinnassa vastaan…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s