Flippi kasvaa silmissä

Flippi poseeraa

Pieni kolli alkaa hiljalleen saada aikuisempia elkeitä. Korkeille paikoille hyppääminen ei tuota vaikeuksia, joten Hyssen makuuhuoneen tornissa sijaitseva punkka on aivan luonteva paikka pikkukollille. Hysse nukkuu usein näköetäisyydellä, ja antaa merkitseviä vihaisia katseita punkkansa suuntaan.

Eräällä kerralla Flippi ei huomannut, että punkka oli jo varattu, ja hyppäsi sinne. Hysse ei ottanut asiaa hyvin, mutta Flippi ei myöskään heti perääntynyt. Pienen sähinätuokion jälkeen vain Hysse jäi paikalle.

Hysse jaksaa vieläkin olla vähän nyreä, mutta yhä vähemmän sähinää kuuluu taloudessa.

Hysse antaa pahaa katsetta

Flipin nuoruus näkyy vielä siinä, että sängyn petaaminen on sellainen juttu, joka laukaisee metsästäjänvaistot. Evoluutio on ilmeisesti vuosituhansien myötä karsinut geenipoolista sellaiset egyptin maut, jotka eivät tajua petaustilanteessa hyökätä peiton pussilakanan kimppuun, kunnes kaksi sekuntia myöhemmin huomaa selkeästi vaarallisen ja/tai ravinnoksi kelpaavan tyhjän tyynyliinan, jota tulee käydä kurmottamaan.

Kollien erot alkavat tulla meille myös selväksi. Flippi syö mitä vaan oikeaa ruokaa muistuttavaa. Hysse on perin epäileväinen kaikkea sellaista ruokaa kohtaan, joka ei ole raksuja.

Kun Flippi ja Hysse saivat sian sydäntä, Flippi kehräsi ja söi vimmalla annoksensa. Hysse tarkkaili hetken annosta, otti vähän etäisyyttä ja antoi Flipin syödä omankin osuutensa. Kun kolleille antaa kuivakalaa, Flippi rouskuttaa niistä viisi samassa ajassa kun Hysse ehtii vähän närppäistä yhtä – ja sen jälkeen tiputtaa puolikkaan kalan suustaan lattialle, ja Flippi korjaa kalan parempiin suihin.

Talon sylikissan paikastakaan ei tule minkäänlaista kilpailua. Flippi hakeutuu oma-aloitteisesti pitkäksi ajaksi syliin kehräämään, kun taas Hysse ei tavallisesti puolta minuuttia pitempään sylissä viihdy.

Kollit tunnistaa myös äänestä. Flippi artikuloi miaunsa toteamalla sanan ”miauuuh” jokaisen kirjaimen korostetun selvästi. Hyssen vastine tälle on ”piip”!

Yksi vastaus artikkeliiin “Flippi kasvaa silmissä

  1. Hyvin maumaisia piirteitä Flipissä. Metsästäminen on verissä, ei siitä ihan heti häviä eikä ole pelkkää nuoruuden leikkisyyttä. Meillä ainakin petivaatteiden vaihtopäivä on ihan juhlaa, ja ylipäätää petaaminen saa yleensä herran painitunnelmiin ja henkilökunnan käsivarteen hampailla kiinni.Syliin tullaan täälläkin oma-aloitteisesti ja se tuntuu vain lisääntyvän iän myötä. Pentuna Mauno oli enempi sellainen tassunmitan päässä, nukkui sohvalla vieressä ja piti tassulla kiinni muttei välttämättä tullut syliin. Nyt pitää päästä joka ilta syliin nukkumaan henkilökunnan katsellessa telkkaria.Ja kyllä se kunnon karjuntakin sieltä vielä löytyy. Meiltä on harmittavasti jäänyt pois pentuaikojen ma-au, lyhyt molemmat tavut toistava narahdus, mutta uusia erilaisia juttuja on tullut tilalle.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s