Pari ensimmäistä päivää Hyssen kanssa ovat olleet yllättävän helppoja.
Olen kuullut tarinoita siitä, kuinka emonsa luota viedyt pennut itkevät pari päivää emonsa perään ja vain kyhjöttävät paniikissa sohvan takana.
Meillä ei käynyt näin. Syntymäkodissaan Hysse tepasteli oma-aloitteisesti kuljetuslaatikkoon (jahka emo ja sisko oli saatu sieltä häädettyä). Matkalla naukaisi pari kertaa. Uuteen kämppään päästyään tutustui paikkoihin ja käyttäytyi melko normaalisti. Pelokkuudesta ei ollut tietoakaan, ennemminkin kissa oli ylileikkisä.
Saijan alkuperäisen suunnitelman mukaan Hysse ei tule ensimmäisinä viikkoina makuuhuoneeseen, eikä myöhemminkään sänkyyn.
Päätös luisti heti. Kun menimme nukkumaan ja suljimme makuuhuoneen oven, alkoi naukukonsertto. Ajan myötä annoimme periksi. Kun riittävän monta kertaa Hysse oli nostettu sängystä omaan koriinsa, Saija totesi, ettei sitä voi nukkuessa vahtia ja antoi mennä. (Minulle on ollut koko ajan ihan ok, että kissa nukkuu sängyssä.)
Hysse haki paikkansa tyynyjen välistä ja alkoi kehrätä.
Seuraavana yönä heti kun valot menivät pois, Hysse tiesi mistä oli kyse ja hyökkäsi sänkyyn. Tiukasta yrittämisestä huolimatta se ei saanut nukkua pääni päällä (olisiko siinä muka hyvä?), vaan meni viereen tyynylle. Aamulla vierestä samasta paikasta löytyi kehräävä kissa.
Hysse ja Flippi 